keskiviikkona, elokuuta 31, 2005

Kesäkurpitsasta on moneksi!

Kommenteissa herkkupepuilta on toivottu vinkkejä kesäkurpitsan käyttöön, tästäpä alkajaisiksi:

Täytetyt kesäkurpitsat
Puolita kesäkurpitsa, koverra puolikkaista sisus lusikalla, hienonna ja paista yhdessä jauhelihan tai kinkkukuutioiden, aura- tms. juuston sekä kasvisten (sipuli, paprika, porkkana jne.) sekä kermalorauksen tai paseeratun tomaatin kanssa sakeaksi muhennokseksi. Täytä kurpitsanpuolikkaat muhennoksella, ripottele pinnalle juustoraastetta ja kuorruta 200-asteisessa uunissa kunnes juusto on saanut väriä.

Kesäkurpitsa-"pizza"paistos
Tee kesäkurpitsaviipaleista pizzapohja: siivuta kurpitsa noin puolen sentin viipaleiksi, lado ne piirasvuokaan tai uunipellille, päällystä kuten päällystäisit pizzapohjan: tomaattikastiketta, salamia/kinkkua/katkarapuja, paprikaa/tomaattia/sipulirenkaita, aurajuustoa/fetaa ja juustoraastetta. Voit myös keitellä jauhelihasta ja tomaattimurskasta sakean kastikkeen ja päällystää kesäkurpitsaviipaleet ensin sillä.

Kesäkurpitsamoussaka
Valmista jauheliha- ja juustokastikkeet kuten tekisit lasagnea, kokoa uunivuokaan "lasagneksi", mutta käytä lasagnelevyjen tilalla kesäkurpitsaviipaleita.

Muita vinkkejä:
  • Lisää kesäkurpitsaa raasteena lihamureketaikinaan.
  • Tee kesäkurpitsasta juustohöylällä tai kuorimaveitsellä "spagettia" ja lisää wokkiruokiin, tai höyrytä pastakastikkeen seuraksi.
  • Leikkaa kesäkurpitsa siivuiksi, laita pinnalle Kippari-juustoa ja käytä uunissa, tarjoile lisäkkeenä.
  • Paista kesäkurpitsaviipaleita pannulla öljyssä lisäkkeeksi, mausta esimerkiksi grillimausteella.
  • Kesäkurpitsa on hyvää myös grillattuna veneinä tai paloina vartaassa.
  • Kesäkurpitsa sopii myös raakana salaatteihin, raasteisiin ja dipattavaksi.

maanantaina, elokuuta 29, 2005

Suklaa-kesäkurpitsakakku



5 dl raastettua kesäkurpitsaa
2 kananmunaa
4 dl sokeria
6 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
2 dl ruokaöljyä
1 dl tummaa kaakaota

Sekoita aineet keskenään.Paista tunti 175 asteessa rengasvuoassa.

***
Ihan kelvollista tuli, mutta jos olisin seurannut vaistoani ja korvannut ruokaöljyn sulatetulla voilla olisi tullut vieläkin parempaa! Kakussa on kiva, mehevä rakenne, ehkä juuri kesäkurpitsan takia?

sunnuntaina, elokuuta 28, 2005

Sinappinen possunfile ja punajuuri-auravuoka

Possunfile (neljälle)
Ainekset:
  • 1 possun sisäfile
  • dijonsinappia
  • musta- valko- ja viherpippuria
  • suolaa
  • herbes de provence -yrttimausteseosta
Voitele fileen pinta sinapilla, rouhi päälle pippurit, yrttimauste ja suola. Laita file uunivuokaan yhdessä parin viillellyn tomaatin kera ja paista 200 asteessa noin 45 minuuttia.

Punajuuri-auravuoka (neljälle)
Ainekset:
  • kilo punajuuria
  • 1 pkt aurajuustoa
  • 4dl kuohukermaa
  • valkopippuria, (suolaa)
Kuori ja kuutioi punajuuret, laita uunivuokaan yhdessä muiden ainesten kera. Paista n. 200 asteessa vähintään tunti.

Intialaista - Kasvispähkinäpullat



6 rkl öljyä
1 sipuli
2 porkkanaa
2 sellerin vartta
2 valkosipulin kynttä
1 tl vihreä chili pastaa
1,5 rkl currya
3,5 dl punaisia linssejä
6 dl kasvislientä
2 rkl tomaattipyrettä
2,5 dl korppujauhoja
90 g cashew-pähkinöitä
2 rkl silputtua tuoretta korianteria
1 kananmuna
suolaa ja mustapippuria
garam masala mausteseosta

Jogurttikastikkeeseen:
250 g maustamatonta jogurttia
2 rkl silputtua tuoretta korianteria
2 rkl mango chutneyta, suurimmat palat silputtuna

Uuni 180 astetta

***
Valmistele sipuli, porkkana, selleri ja valkosipulin kynnet kuorimalla ja jauhamalla hienoksi rouheeksi joko työläästi käsin tai näppärästi koneella. Lämmitä paistokasarissa 4 rkl öljyä, lisää kasvisrouhe ja paista sitä miedolla lämmöllä 5 minuuttia välillä sekoitellen.

Lisää chili pasta, curry ja linssit (huuhtele linssit ensin siivilässä ja poimi mahdolliset huonot pois). Paista vielä minuutti.

Lisää kasvisliemi ja tomaattipyre, kiehauta. Anna kiehua hiljaisella lämmöllä kannen alla 20 minuuttia tai kunnes linssit ovat pehmenneet ja neste imeytynyt kokonaan pois.

Laita uuni lämpiämään 180 asteeseen. Ota pois liedeltä ja anna jäähtyä hetki. Silppua cashew-pähkinät ja korianteri rouheeksi. Lisää korppujauhot, pähkinät ja korianteri paistokasariin. Lisää muna, suola ja mustapippuri, sekoita tasaiseksi massaksi. Anna jäähtyä vielä hetki.

Tee seoksesta golf-pallon kokoisia pyöryköitä, laita ne uunipellille leivinpaperin päälle. Ripottele pullien päälle loppu öljy (2 rkl) ja garam masalaa. Paista 20 minuuttia uunissa, valmista sillä välin jogurttikastike.

Silppua korianteri ja suurimmat palaset mango chutneysta. Sekoita ainekset ruokajogurtin joukkoon.

Tarjoile lämpimänä jogurtin ja lisukkeiden kera, voi toki nauttia myös kylmänä.

***
Resepti on Complete Indian Cooking -kirjasta modattu Vegetable, nut & lentil koftas. Kirjassa vihreä chili pastan sijasta on käytetty 1 tuore chili siemenet poistettuna. Chilejä ei vaan löytynyt, vaikka kolmesta kaupasta etsin, joten käytin chili pastaa.

Kuvassa on lisukkeena mausteinen kukkakaali.

lauantaina, elokuuta 27, 2005

Tee-se-itse kebab

Annoksesta riittää isollekin perheelle - osan voi myös pakastaa lastuina ja lämmittää uunissa grillivastuksen alla myöhemmin.

Ainekset:
  • 1kg naudan jauhelihaa
  • 25g (n. 2 rkl) suolaa
  • 20g (vajaa 2 rkl) mustapippurirouhetta
  • tilkka oliiviöljyä

Sekoita mausteet oliiviöljyyn niin että muodostuu paksu tahna. Yhdistä maustetahna huolellisesti sauvasekoittimella jauhelihaan. Muotoile massasta tiukka makkaratangon paksuinen ja muotoinen pötkö, varmista että ilmakuplat poistuvat massasta kokonaan. Kääri pötkö tiukasti kaksinkertaiseen folioon. Paista 100-asteisessa uunissa 4 tuntia, ja nosta sen jälkeen uunista vetäytymään vielä puoleksi tunniksi. Leikkaa pötköstä pitkittäin ohuita lastuja terävällä veitsellä. Lastut voit vielä levittää leivinpaperin päälle uunipellille ja käyttää grillivastuksen alla kuumassa uunissa nopeasti saamassa väriä pintaan.

Voit kokeilla mausteiksi myös chiliä, paprikajauhetta ja hienoksi hakattua/soseutettua sipulia, korianteria, jeeraa jne. Sauvasekoittimen tai monitoimikoneen käyttäminen taikinan sekoittamiseen on oleellista, että massa jauhaantuu tarpeeksi hienoksi eikä jää murekemaiseksi.

Vinkkaa jos tiedät reseptin hyvälle kebab-kastikkeelle, omat kokeilut eivät ole tuottaneet vielä edes melko hyvää lopputulosta.

torstaina, elokuuta 25, 2005

Jauhelihapannukakku

Pannari:
7 dl maitoa
3,5 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 muna
50 g sulatettua voita

Täyte:
400 g jauhelihaa
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
suolaa, basilikaa, mustapippuria
1 rkl vehnäjauhoja
400 g tomaattimurskaa
1 prk ranskankermaa
juustoraastetta

Laita uuni lämpiämään 225 asteeseen. Sekoita pannaritaikinan ainekset keskenään ja anna turvota sen aikaa kun uuni lämpenee. Levitä uunipannulle leivinpaperin päälle ja paista noin 25 minuuttia.

Ruskista täytteeseen jauheliha ja sipulimurskat. Lisää mausteet ja vehnäjauhot, tomaattimurska ja ranskankerma. Anna porista ilman kantta välillä hämmennellen niin että täyte sakenee sopivasti.

Levitä täyte kypsän pannarin päälle, ripottele täytteen päälle vielä reilusti juustoraastetta ja rullaa pötköksi. Paista uunissa vielä 5 minuuttia.

***
Jos et halua keitellä täytettä kokoon pitkää aikaa, laita tomaattimurskan sijasta tomaattipyrettä tai lisää vehnäjauhojen määrää.


Jauhelihapannukakkua, kaalia omenaraasteella sekä palsternakka- ja porkkanaraastetta.

keskiviikkona, elokuuta 24, 2005

Voileipäkakku kinkusta


Ainekset:
  • ruisvuokaleipää siivutettuna
  • sekavuokaleipää siivutettuna
  • palvikinkkua palana n. 300g
  • n. 0,5 prk creme fraichea
  • 1 suolakurkku
  • Creme Bonjour Aurinkokuivattu tomaatti -tuorejuustoa iso rasia
  • aurinkokuivattuja tomaatteja
  • kostutukseen maitoa
  • koristeluun persiljaa, kirsikkatomaatteja, salamia tms.
Valmista kinkkutahna: jauha kinkku, suolakurkku ja creme fraiche monitoimikoneessa sileäksi tahnaksi. Lisää creme fraichen määrää jos tahna tuntuu liian paksulta.

Valmista tuorejuustotahna: Erota n. 2/3 tuorejuustosta erilliseen astiaan ja silppua sekaan lisää aurinkokuivattua tomaattia.

Vuoraa suorakaiteen muotoinen vuokaleipävuoka tuorekelmulla. Leikkaa ruisleipäsiivuista ja sekaleipäsiivuista kuoret pois. Lado ruisleipäsiivuja leipävuoan pohjalle, voit leikata siivuista pienempiä paloja kolojen täytteeksi niin että pohja peittyy. Kostuta maidolla. Levitä kinkkutahnaa päälle. Laita seuraava kerros sekaleipää, kostuta, levitä tuorejuustotahnaa päälle. Jatka näin vuorotellen ruisleivällä, kinkkutahnalla, sekaleivällä ja tuorejuustotahnalla niin että leipää on yhteensä viisi kerrosta, joista viimeinen kerros on ruisleipää. Peitä pinta kelmulla, nosta päälle kaksi puolentoista litran maitopurkkia painoksi ja jätä jääkaappiin vetäytymään vähintään yön yli.

Kumoa leipä vuoasta tarjottimelle, sivele pinnalle loput tuorejuustosta. Päällystä sivut persiljalla ja koristele kirsikkatomaateista ja salamista tehdyillä kukkasilla.

Speltti-ohrapannukakku

Ainekset:
  • 8dl täysmaitoa
  • 3 kananmunaa
  • 2 dl spelttijauhoja
  • 2 dl ohrajauhoja
  • 2-3 rkl sulatettua voita
  • 1 tl suolaa
Vatkaa maito, kananmunat ja jauhot sekaisin, anna turvota noin vartin. Lisää sulatettu voi ja 1tl ja kaada voidellulle tai leivinpaperilla päällystetylle uunipellille. Paista 200 asteessa noin 40 min tai kunnes pinta on kauniin värinen. Tarjoa soseutettujen mansikoiden kera.

tiistaina, elokuuta 23, 2005

Intialaiset uuniperunat

*neljälle hengelle lisukkeeksi*

2 tl juustokuminaa
2 tl korianteria
90 grammaa voita
1 tl kurkumaa
1 tl sinapin siemeniä
2 valkosipulin kynttä murskattuna
2 kuivattua punaista chiliä (linnunsilmä-chili)
750 g uusia pieniä perunoita

***
Uunin lämpö 200 astetta. Pese perunat huolella ja pilko 2,5 cm kuutioiksi. Vaikka uudet perunat ovat parhaita, myös vanhempia voi käyttää.

Jauha juustokumina ja korianteri (tai käytä valmiiksi jauhettuja). Sulata voi uunipannussa. Lisää kaikki muut ainekset paitsi peruna. Anna mausteiden olla uunissa 5 minuuttia, mausteiden tuoksu ja maku tulevat näin parhaiten esiin. Lisää perunat ja kääntele niin, että kaikki perunat ovat varmasti mausteiden peitossa. Paista kunnes perunat ovat kypsiä eli noin puolisen tuntia, kääntele perunoita välillä.

Tarjoa heti. Muista poimia chilit pois, ne ovat todella väkeviä.

***
Resepti on peräisin kirjasta Complete Indian Cooking, alkuperäisnimi on Curried Roast Potatoes. Reseptissä mainitaan mustat sinapin siemenet, niitä minulla ei ollut, joten laitoin ihan keltaisia.

maanantaina, elokuuta 22, 2005

Amerikkalainen kanakeitto

Tuli mieleen, että muitakin voi kiinnostaa kokeilla Painonvartijoiden ohjetta kanakeitosta. Tästä tuli yksi meidän perheen suosikkiruoka. Ohjeen kerron neljällä niin meidän "pieni" perhe syö tästä kolme päivää, tähän laitan kuitenkin alkuperäisen - kaikki tuskin käyttävät 10 litran kattilaa ;)

Amerikkalainen kanakeitto
(4 annosta)

1 sipuli
1 tl margariinia (60% rasvaa)
2 valkosipulinkynttä
150 g marinoimattomia broilerin fileesuikaleita
1 l kanalientä (kuutiosta tai fondista)
2 perunaa
1 tl kuivattua timjamia
1/4 tl sitruunapippuria
2 dl keitettyä riisiä
1 rkl vehnäjauhoja
½ dl vettä
1 pss (200 g) herne-maissi-porkkanaa
50 g kevyt valkosipuli sulatejuustoa (9% rasvaa)
Pinnalle:
silputtua persiljaa

Hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuullota ne margariinissa kattilassa.
Lisää broilerinsuikaleet kattilaan. Kuumenna sekoitellen n. 3 minuuttia.
Lisää kanaliemi ja kuumenna kiehuvaksi.
Kuori perunat ja kuutioi ne pieniksi kuutioiksi ja lisää kattilaan. Keitä kypsiksi n. 10 minuuttia.
Lisää timjami, pippuri ja riisit.
Sekoita vehnäjauhot veteen ja kaada seos ohuena nauhana keittoon. Keitä välillä sekoittaen 3-5 minuuttia.
Lisää herne-maissi-paprika ja sulatejuusto nokareina. Hauduta velä 5 minuuttia. Tarkista maku ja lisää mausteita tarvittaessa. Ripottele pinnalle persiljaa.

Sitruunatorttu

Tämä on alkujaan Kaleidoskoopin ohje, mutta koska se on niin hyvä, olisi sääli pitää se vain harvojen ja valittujen tiedossa.


Sitruunatorttu

pohja:
1 muna
2½ rkl sokeria
½ dl vehnäjauhoja
50 g rasvaa sulatettuna

täyte:
1 dl vettä
½ dl sokeria
1 keltuainen
1 rkl maissijauhoja
2 rkl sitruunanmehua
½ tl raastettua sitruunan kuorta
n. 15 g voita

kuorrutus:
1 valkuainen
¼ dl tomusokeria

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Voitele ja korppujauhota pieni uunivuoka. Sulata rasva kattilassa. Vatkaa muna ja sokeri vaahdoksi. Lisää vehnäjauhot ja sula rasva. Kaada taikina vuokaan ja paista n. 15 min. Kumoa kypsä pohja. Säädä uunin lämpö 250 asteeseen. Pese sitruuna huolellisesti kuumalla vedellä ja raasta sen kuori. Sekoita vesi, sokeri, keltuainen, maissijauho ja sitruunanmehu kattilassa. Kuumenna samalla sekoittaen, kunnes kiisseli muuttuu läpikuultavaksi. Lisää sitruunankuori ja voi. Sekoita tasaiseksi. Kaada täyte kakkupohjan syvennykseen. Anna tortun jäähtyä. Vatkaa valkuainen ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Levitä vaahto tortun pinnalle. Pidä uunissa noin 5 min., kunnes marenki saa hiukan väriä.

sunnuntaina, elokuuta 21, 2005

Kuidukas omenapiirakka


piirakkavuoallinen (halkaisija 28-30 cm)

1 dl Kuidukas leseseosta (Myllyn Paras)
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
75 g voita sulatettuna
2 kananmunaa
1,5 dl piimää (tai jogurttia tai ruokakermaa)

Päälle:
4-5 keskikokoista omenaa
1 tl kanelia

Muruseos:
50 g sulatettua voita
0,75 g sokeria
1,5 dl Kuidukasta

***
Sekoita kuivat aineet keskenään ja sitten loput taikina-ainekset. Voitele ja leivitä vuoka leseillä. Levitä taikina piirakkavuokaan, siivuta omenat ja lado ne taikinan päälle. Ripottele päälle kanelia, valmista muruseos ja ripottele sekin vielä omenoiden päälle. Paista 200 uunissa keskitasolla noin 30-40 min.

Resepti on Myllyn Parhaan Kuidukas-paketin kyljestä.

***
Huvitus-omenat kypsyvät omenapuissa, joten oli aika kokeilla omenapiirakkaa. Käytin sokerin asemesta Canderelia ja kaneliakin taisin ripsotella enemmän kuin ohje lupaa. Mutta hyvää tuli ja Flora Vanillaakin kului ihan kivasti kyytipoikana!

Hoppumoussaka

Tein tänään Pirkan reseptisivujen ohjeella hoppumoussakaa. Yleensä en osaa reseptejä kovin kurinalaisesti noudattaa, vaan uusien ruokaohjeiden kanssa käy niin, että reseptin luettuani unohdan sen pariksi kuukaudeksi, kunnes se tulee kaupassa mieleen, ostan ainekset sinnepäin ja sovellan niistä jotain kotona - lopputulos on siis kaikkea muuta kuin mitä alkuperäisessä reseptissä sanotaan. Ajattelin tänään tehdä poikkeuksen - tosin Prismasta ei lampaan jauhelihaa löytynyt, ja ostamani naudanjauhelihapaketti oli miltei puolta suurempi kuin ohjeessa. Laitoin silti kaiken, tulipahan proteiinipitoista.

En noudata reseptejä orjallisesti toista kertaa. Mausteita oli liian vähän (chili puuttui), munakoisot olisi mielestäni pitänyt ruskistaa, haudutusaika turhan lyhyt ja nestettä liikaa! Tai sitten en vaan osaa.

Liitän alkuperäisen reseptin myös tähän siltävaralta että Pirkan reseptisivujen linkki lakkaa toimimasta ennen Herkkupeppuja. Mitenkähän muuten on reseptien tekijänoikeuksien laita, muistelen jostain kuulleeni, ettei sellaista ole, vaan kaikkia reseptejä saa vapaasti kopioida ja levittää?

Hoppumoussaka

(4 annosta, á 300 g)
1 (noin 300 g) munakoiso
2 tl suolaa
1 iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
3 (noin 250 g) tomaattia
1 pkt (240 g) lampaanpaistijauhelihaa (Pirkka)
1 rkl öljyä
2 rkl tomaattipyreeetä
2-3 dl vettä

mustapippurirouhetta
1 tl oreganoa
1 tl timjamia
100 g fetakuutoita

persiljaa

Halkaise munakoiso pitkittäin neljään osaan. Leikkaa vajaan sentin paksuisiksi viipaleiksi. Levitä viipaleet laakealle vadille ja ripottele pinnalle suolaa. Suola pehmittää ja irrottaa munakoisosta nestettä. Munakoisoviipaleet saavat hiostua noin 15 minuuttia.

Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Leikkaa tomaatit lohkoiksi. Kuumenna öljy paistokasarissa ja ruskista jauheliha. Lisää kasariin sipulit- ja valkosipulit. Kuullota. Sekoita joukkoon tomaattipyree ja vesi. Anna hautua kannen alla muutama minuutti.
Hienonna fetakuutiot haarukalla. Huuhtele munakoisoista suola pois ja kuivaa ne hyvin talouspaperiin. Lisää munakoisot kasariin ja sekoittele. Mausta mustapippurilla, oreganolla ja timjamilla. Hauduta kannen alla viisi minuuttia. Tarkista suolan maku. Levitä pinnalle tomaattilohkot ja fetamurut. Kuumenna. Ripottele päälle persiljaa.

lauantaina, elokuuta 20, 2005

Uuden sadon lisukevinkit

Olin taivaassa ruokakaupan vihannesosastolla, herkullisia juureksia ja vihanneksia jaetaan tähän aikaan vuodesta puoli-ilmaiseksi. Jos haluat vaihtelua peruna-pasta-riisilinjaan, kokeilepa jotain seuraavista:

  • Lanttukuutiot vähässä vedessä haudutettuina, maustettuna suolalla, yrteillä ja nokareella voita
  • Nauriskuutiot samalla tavalla valmistettuna
  • Pannulla paistetut ja eri tavoin maustetut kesäkurpitsa- tai munakoisosiivut
  • Ratatouille paprikasta, sipulista, tomaatista, kesäkurpitsasta tms. vihanneksista, yksi resepti löytyy aikaisemmasta postauksestani
  • Punajuuri-auravuoka tikuiksi pilkotusta tuoreesta punajuuresta, kuohukermasta, suolasta, pippurista ja aurajuustosta.
  • Kippari- tai Aura-juustolla päällystetyt kesäkurpitsaveneet uunissa kypsennettynä
  • Höyrytetty parsa-, kukka- tai ruusukaali maustevoinokareella
  • Rakuunaporkkanat: rapeaksi keitettyjä porkkanaviipaleita maustettuna suolalla, voilla ja rakuunalla
  • Juustohöylällä tai kuorimaveitsellä nauhoiksi höylätty "kesäkurpitsaspagetti" nopeasti höyrytettynä
  • Voissa paistettu ja suolalla ja pippurilla maustettu valkokaalisilppu
  • Erilaiset kasvisgratiinit kaaleista ja juureksista
Lista jatkuu myöhemmin!

torstaina, elokuuta 18, 2005

Mausteinen kukkakaali

500 g kukkakaalia
1 rkl auringonkukkaöljyä
1 valkosipulin kynsi
1/2 tl kurkumaa
1 tl juustokuminaa jauhettuna
1 tl korianteria jauhettuna
1 tl kokonaisia sinapin siemeniä
1 sipuli silputtuna
suolaa ja pippuria maun mukaan

Jaa kukkakaali lapsen nyrkin kokoisiksi kukinnoiksi ja kiehauta nopeasti. Taisin keittää viitisen minuuttia. Valuta vesi pois ja kääntele kukkakaalit kukinto alas päin, vesi valuu näin paremmin pois ja kukkakaaleista tulee rapeampia.

Lämmitä öljy wokissa tai paistinpannussa, ei liian kuumaksi. Lisää valkosipuli, kurkuma, kumina, korianteri ja sinapin siemenet. Sekoita ja laita kansi päälle. Odottele että sinapin siemenet poppaavat ja lisää sipuli. Paista ja sekoittele pari minuuttia eli kunnes sipuli vähän pehmenee.

Lisää suola ja pippuri. Lisää kukkakaali ja paista 3-4 minuuttia koko ajan sekoitellen niin että mausteet leviävät kauttaaltaan kukkakaalin kukintojen päälle ja kukkakaalit lämpiävät myös sisältä.

Poista valkosipulin kynsi ja tarjoa heti.


Kukkakaalia, perunamuussia ja juustopihvi.

keskiviikkona, elokuuta 17, 2005

Jauhelihakasvispastapaistos


*6 annosta*

7 dl kaurapastaa
400 g paistijauhelihaa
1 iso sipuli
3 valkosipulinkynttä
suolaa ja pippuria
1 tl oreganoa
2 tl basilikaa
1 paprika
2 porkkanaa
1 pussi parsakaalia
1 pussi maissia
Nesteeksi:
200 g kevytsulatejuustoa (Ingman 9% valkosipuli)
4 dl kasvislientä

***
Keitä pasta. Paahda jauheliha pannussa. Kuori ja pilko sipuli ja valkosipulit, lisää ne pannuun ja kuullota muutama minuutti. Mausta jauheliha-sipuliseos suolalla, pippurilla ja yrttisekoituksella. Kuori ja leikkaa porkkanat suikaleiksi. Pilko paprika.Voitele uunivuoka. Levitä vuokaan kypsä pasta, jauheliha-sipuliseos, pakasteet, porkkanat ja paprika - sekoita. Kuumenna kattilassa kasvisliemi ja sekoita siihen sulatejuusto. Sekoittele kunnes juusto on liuennut liemeen. Kaada seos vuokaan. Kypsennä uunissa 200 asteessa noin puoli tuntia.

***
Kasviksia sisältävä versio perinteisestä lihamakaronilaatikosta. Toimii hyvin myös jääkaapista ja voi myös pakastaa.

tiistaina, elokuuta 16, 2005

Nakit rakettispagetissa

Sopiva määrä rakettispagettia
Nakkeja pilkottuna ja pannulla paistettuna
Pussillinen pakastekasviksia
Kasvisliemikuutio

Laita rakettispagetti kiehumaan ohjeen mukaan ja lisää kasvisliemikuutio, kun ovat melkein kypsiä, sekoita sekaan pussillinen pakastekasviksia ja pannulla paistetut nakkiviipaleet.
Nauti sopiviksi katsomiesi mausteiden kera.

Nopeaa ruokaa, joka yleensä kelpaa kaikille. Toki voi käyttää tuoreitakin kasviksia, nyt vaan ei kaapissa ollut juuri mitään. Eiliseltä oli jäänyt nakkeja, joten käytin ne nyt tähän.

maanantaina, elokuuta 15, 2005

Porsaankyljykset sinappisella omenakermakastikkeella


Ainekset:
  • neljä maustamatonta porsaankyljystä
  • 1 sipuli
  • 3 porkkanaa
  • 3 dl vettä
  • 3 rkl soijakastiketta
  • 10 kokonaista mustapippuria
  • 3 rkl maustamatonta omenasosetta
  • 2 tl dijonsinappia
  • 1 dl kuohukermaa
  • (suolaa)
  • voita ja öljyä paistamiseen
Ruskista kyljykset voiöljyseoksessa. Lisää sipuli lohkoina, porkkanat viipaleina ja vesi. Mausta soijakastikkeella ja mustapippurilla, hauduta miedolla lämmöllä kannen alla vähintään tunti. Lisää omenasose, sinappi ja kerma, kuumenna ja tarkista maku.

Vinkki: Jos maustamaton omenasose puuttuu ruokakomeron kätköistä, muhenna hapanta omenanpuolikasta pieneen vesitilkkaan kuutioituna hetki mikrossa ja soseuta sauvasekottimella.

sunnuntaina, elokuuta 14, 2005

Helppo uunimakkara

Ainekset:
  • 1 HK:n sininen tms. lenkki
  • tomaattipyrettä (tuubimallinen on kätevämpi)
  • juustoa
Kuori lenkki ja tee siihen syvä viilto pitkittäissuuntaan koko makkaran pituudelta. Pursota viiltoon tasaisesti tomaattipyrettä, täytä viilto juustolla. Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin puoli tuntia tai kunnes juuston pinta on kauniin ruskea ja makkara on saanut myös reilusti väriä.

Ionan kaalilaatikko

Ainekset:
  • reilun kilon painoinen kaali
  • 400g jauhelihaa
  • 1 iso sipuli
  • voita paistamiseen
  • vajaa desi vettä
  • pari kourallista kokonaisia ohraryynejä
  • 1 litra täysmaitoa
  • 2 munaa
  • suolaa, maustepippuria, meiramia
Silppua kaali ja sipuli. Ruskista jauheliha ja sipuli voissa isossa wokkipannussa. Mausta. Lisää kaalisilppu, ohraryynit ja vesi, ja anna hautua kannen alla hyvin miedolla lämmöllä kunnes kaalit pehmenevät ja painuvat kasaan (ehkä noin parikymmentä minuuttia). Ison wokkipannun puuttuessa voit myös siirtää seoksien suureen kattilaan haudutusta varten.

Lisää maito ja kananmunat, tarkista liemen maku. Kaada seos uunivuokaan ja paista 150 asteessa noin kolme tuntia. Peitä pinta foliolla jos se uhkaa tummua liikaa.

perjantaina, elokuuta 12, 2005

Lohkoperunat valkosipuli-yrttiöljyllä

Meillä syödään aika harvoin perunaa, vaikka joistain perunaruoista pidänkin. Tänään oli vierasvarana tulisten kanansiipien lisukkeena yhtä omista suosikeistani:

Ainekset:
  • kahdeksan keskikokoista perunaa
  • puolisen desiä oliiviöljyä
  • merisuolaa myllystä
  • mustapippuria
  • herbes de provence -yrttimaustesekoitusta
  • pari valkosipulin kynttä murskattuna
Pese perunat huolellisesti ja lohko kuorineen venemäisiksi paloiksi kulhoon. Lisää kaikki muut ainekset ja sekoita niin että mausteet levittyvät tasaisesti perunalohkojen pinnalla. Levitä väljästi leivinpaperilla päällystetylle uunipellille ja paista 200-asteisessa uunissa noin puoli tuntia tai kunnes perunat ovat pehmeitä ja kauniin värisiä.

Kärpässienileivät

Kärpässienileivät eivät ole varsinainen mullistava kulinaristinen herkku, mutta ovatpahan kivaa yhteistä puuhasteltavaa jälkikasvun kanssa.

* niin monta tomaattia, keitettyä kananmunaa ja leipää kuin leipiä halutaan tehdä
* voita ja persiljaa

Voitele leivät, kuori kananmunat ja leikkaa kummastakin päästä pois palaset. Laita kananmunat seisomaan leipien päälle. Leikkaa tomaateista kantapuolelta palaset pois ja tasapainottele ne kananmunien päälle. Silppua kananmunista jääneet palat ja laita ne lapsen huolellisuudella tomaattien päälle. Päällystä leivät persiljalla.

torstaina, elokuuta 11, 2005

Cashewkana



puolisen kiloa broilerin rintafilettä
2 keltaista paprikaa
1,5 chiliä
tuoretta inkivääriä 1 rkl raasteena
3 rkl soijaa
2 dl cashewpähkinöitä
3 dl vettä
0,5 dl punaviiniä
1 rkl Maizenaa
öljyä paistamiseen

*
Leikkaa broileri suupaloiksi, pilko paprika tikuiksi. Puolita chilit, poista siemenet ja puolita vielä puolikkaat, leikkaa ohuiksi tikuiksi.

Wokkaa ensin nopeasti cashewpähkinät ja siirrä ne sivuun, wokkaa paprikat ja siirrä nekin sivuun. Paista broilerinpaloja kunnes ne muuttavat väriä, lisää soija, inkivääri, chili ja vesi. Kypsennä hetki. Liota Maizena punaviiniin ja lisää se ohuena nauhana wokkiin. Lisää cashewpähkinät ja paprika.

Tuloksena oli suhteellisen mieto wokkaus, joka kelpasi myös 3-vuotiaalle. Jos haluat enemmän tulisuutta, lisää punaviinin kanssa wokkiin 1 tl tabascoa.

keskiviikkona, elokuuta 10, 2005

Mehukas juureskiusaus

6 raakaa punajuurta
6 perunaa
1 palsternakka
170 g sinihomejuustoa
2 dl kermaa tai kasvisrasvasekoitetta
2 dl maitoa
1 tl suolaa
0,5 tl rouhittua mustapippuria

Leikkaa punajuuret, perunat ja palsternakka ohuiksi tikuiksi ja lado ne voideltuun uunivuokaan. Murenna mukaan sinihomejuusto. Valuta kerma ja maito sekä mausteet vuokaan ja paista kiusausta 200 asteisessa uunissa noin puolitoista tuntia tai kunnes neste on imeytynyt kasviksiin.

Resepti on Yhteishyvän uusimmassa numerosta ja löytyy myös netistä kuvan kera.

***
En ollut koskaan ennen syönyt kuin etikkapunajuuria, raaka punajuuri on herkkua! Samoin palsternakka. Kiusaus oli herkullista, mutta uusi maku vaatii sen verran totuttelua, että ei tätä kuitenkaan kaksin käsin voi syödä eli tähteitä on luvassa vielä monena päivänä...

tiistaina, elokuuta 09, 2005

Vadelmarahkahyydyke

Ainekset:
  • 2dl kuohukermaa
  • 200g maitorahkaa
  • 3 dl vadelmia
  • 0,5 dl omenatuoremehua
  • 5 liivatelehteä
  • sokeria tai makeutusainetta maun mukaan
Vatkaa sokerilla tai makeutusaineella maustettu kerma vaahdoksi, yhdistä kermavaahtoon maitorahka ja 2,5 dl vadelmia. Liota liivatelehtiä ensin hetki kylmässä vedessä, ja liuota vedestä puristellut liivatelehdet kiehuvan kuumaan omenamehuun. Jäähdytä seosta hetki, ja yhdistä rahkaseokseen. Kaada seos rengasvuokaan ja hyydytä jääkaapissa noin neljä tuntia. Kasta vuoka kuumaan veteen ja kumoa tarjolle. Puserra lopuista vadelmista siivilän läpi vadelmamelbaa ja pirskota hyydykkeen päälle koristevanoiksi.

Jogurttimarinoituja kanavartaita ja ratatouillea

Jogurttimarinoidut kanavartaat
Ainekset:
  • n. 3 dl maustamatonta jogurttia
  • 2 valkosipulin kynttä murskattuna
  • puolen sitruunan mehu
  • pieni pala tuoretta inkivääriä raastettuna
  • suolaa
  • noin puoli kiloa maustamattomia broilerin rintafileitä
Sekoita marinadin ainekset keskenään. Erota seoksesta vajaa desi kastikkeeksi. Leikkaa broilerifileet pitkittäin kahteen tai kolmeen suikaleeseen ja upota marinadiin maustumaan vähintään kahdeksi tunniksi. Pujota fileesuikaleet vedessä liotettuihin bambuvarrastikkuihin, pyyhi pinnalta liika marinadi talouspaperilla pois ja grillaa kypsäksi. Nosta tarjoiluvadille ja pirskottele päälle kastikkeeksi jätetty marinadi.

Ratatouille
Ainekset:
  • 1 pienehkö kesäkurpitsa
  • 2 sipulia
  • 3 pientä punaista paprikaa
  • 3 tomaattia
  • mustapippuria, suolaa, herbs de provence -yrttimaustesekoitusta
  • oliiviöljyä
Lohko sipuli ja tomaatti venemäisiksi paloiksi, suikaloi kesäkurpitsa ja paprika. Wokkaa kasviksia oliiviöljyssä kypsymisjärjestyksessä (sipuli, paprika, kesäkurpitsa, tomaatti). Älä anna ruskistua, ja jätä vihannekset hieman rapeiksi. Mausta, jätä maustumaan hetkeksi mietoon lämpöön kannen alle.

Kaalikääryleet

1 iso kaali, n. 2 kg
vettä
1 tl suolaa
*
1 dl puuroriisiä
1 dl vettä
1/2 tl suolaa
*
500 g jauhelihaa
1 dl korppujauhoja
1 dl kaalin keitinlientä
1 dl kermaa
1 iso sipuli
1 rkl voita
1 tl suolaa
2 tl meiramia
mustapippuria

Pinnalle 2 rkl siirappia, 1 dl vettä ja voinokareita

Koverra kaalista kova kanta pois. Laita isoon kattilaan vettä kiehumaan, lisää suola ja kaali. Keitä kunnes kaali on kypsää, irrottele jo kypsentyneitä kaalinlehtiä ja ohenna veitsellä kovat lehtiruodit.

Keitä riisi ja valuta vesi pois (lävikössä).

Laita kulhoon keitinvesi ja kerma, lisää korppujauhot ja anna turvota.

Kuori ja pilko iso sipuli, ruskista kevyesti pannulla. Lisää mausteen turvonneeseen korppujauhoseokseen ja sekoita. Silppua kaalinloppu ja lisää se seokseen. Lisää riisi, sipuli ja jauheliha seokseen ja sekoita huolella.

Voitele uunivuoka, nosta jokaiselle kaalinlehdelle täytettä ja kääri kaalikääryleeksi. Lado kääryleet tiukasti uunivuokaan, valuta päälle siirappi, lisää vesi ja muutama voinokare.

Paista noin 10 minuutti 225 asteessa, laske paistolämpö sen jälkeen 175 asteeseen. Paista yhteensä ainakin tunti, valele välillä paistonesteellä.



Kaalikääryleitä, uusia paistettuja perunoita (lue eilisiä tähteitä) ja hämäyksenä jotain vihreää. Olkaa hyvät!

maanantaina, elokuuta 08, 2005

Vadelmakakku

Tämän ohjeen olen joskus ottanut joitain vuosia sitten Ilta-Sanomien ruokapalstalta. Kakun juju on tuo voi kakun päällä se antaa sille hyvän makusilauksen. Pakastevadelmat käy tähän vallan hyvin ja konjakilla tai rommilla maustettu kylmä kermavaahto on havaittu hyväksi lisukkeeksi.


Vadelmakakku (vaikkakin oikeastaan tämä on minusta piirakka)

2 munaa
2dl sokeria
2 1/4 vehnäjauhoja
½tl leivinjauhetta
200g tai 5dl vadelmia
100-25g voita
3 dl vispikermaa
2rkl sokeria
3rkl rommia
koristeluun vaikka tomusokeria, vadelmia ja sitruunamelissaa

*Lämmitä uuni 175 asteiseksi. Vispaa muna ja sokeri kuohkeaksi. Lisää jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe.
* Laita taikina vuokaan. Aseta vadelmat päälle - pakastevadelmat jäisinä.
*Leikkaa kylmää voita juustohöylällä kakun päälle.
*Kypsennä uunissa noin 35min
*Vispaa kerma löysäksi vaahdoksi ja mausta konjakilla tai rommilla ja sokerilla.
* Siivilöi jäähtyneen kakunpäälle tomusokeria ja koristele vadelmilla ja sitruunamelissalla
* Tarjoile kermavaahdon kera

Oman kokemukseni pohjalta voita kannattaa laittaa mielummin aika niukalti päälle, kerran erehdyin laittamaan tuon 100g ja kakku uiskenteli voissa.

Kukkakaali-coleslaw

Lähikaupassa oli kukkakaalit tarjouksessa 95 senttiä kilo. Koska kukkakaalia on meidän perheessä syöty jo vaikka kuinka monella tavalla valmistettuna lämpimänä, arvelin, että nyt olisi hyvä tilaisuus kokeilla sitä kylmänä muutenkin kuin valkosipulidipin kera (mikä on kyllä hyvää sekin).

Versioin seuraavanlaisen salaatin:

Kukkakaali-coleslaw
Ainekset:
  • puolikas pienehkö kukkakaali
  • 1 pieni sipuli
  • 1 suolakurkku
  • 1 iso tomaatti
  • 3 rkl majoneesia
  • 2 rkl ranskankermaa
  • 1 tl Dijon-sinappia
  • paprikajauhetta
Raasta kukkakaali karkeaksi raasteeksi monitoimikoneella. Pilko sipuli, suolakurkku ja tomaatti pieniksi paloiksi ja lisää kukkakaaliraasteen joukkoon. Sekoita majoneesi ja ranskankerma keskenään, mausta sinapilla ja paprikajauheella. Lisää kastike salaatiin ja sekoita. Maku paranee, jos salaatin antaa vetäytyä hetken jääkaapissa ennen tarjoilua.

sunnuntaina, elokuuta 07, 2005

Jauhelihamureke a la jaapa

noin 400g jauhelihaa
sipuli
porkkana
kananmuna
ranskankermaa noin 1-1,5dl
sitruunapippuria
chilijauhetta
paprikajauhetta
currya
fetaa noin 100g

1. Raasta porkkana ihan hienoksi ja pilko sipuli.
2. Sekoita mausteet ja ranskankerma.
3. Pienennä feta esim. haarukalla murusiksi.
4.Sekoita jauhelihan sekaan porkkanaraaste ja sipuli. Lisää sitten ranskankerma-mausteseos ja kananmuna ja feta. Sekoita hyvin tasaiseksi taikinaksi.
5. Laita mureketaikina uunivuokaan ja paista noin 200 astetta kypsäksi, noin 40-60 min.
6. Anna valmiin murekkeen hetki vetäytyä ennen tarjoilua. Tarjoile höyrytettyjen kasvisten kanssa.

Aurajuustoinen uunilohi



lohifilettä
sitruunamehua
Aura-juustoa
suolaa
valkopippuria
sitruunapippuria
tilliä
purjosipulia

***

Tee fileeseen viiltoja nahkaan asti parin sentin välein. Valele file sitruunamehulla. Täytä viillot Aura-juustolla. Mausta suolalla, valko- ja sitruunapippurilla. Silppua päälle tuoretta tilliä ja leikkaa purjosipulia renkaiksi ja ripottele päälle.

Paista 200 asteessa 45 minuuttia tai kunnes file irtoaa helposti nahasta.

Lisäkkeet oman maun mukaan.

***

Resepti on Ionan käsialaa, vaikka toteutuksen hoiti tällä kertaa kalaa inhoava minä. Ionan tavoitteena kun on tehdä minustakin kalafani. Saa nähdä onnistuuko...

lauantaina, elokuuta 06, 2005

Chicken Korma

Koska meillä on eilen syöty torstaisen nakkisopan jämät ja tänään noutokebabia ei ajankohtaista blogattavaa ole. Jotain kuitenkin tänne pitää pistää, eihän se käy, että uusi blogi ei päivity monta kertaa päivässä, joten tässäpä iloksenne vähän intialaista:

Chicken Korma

puolisen kiloa broilerin rintafileitä
2 rkl öljyä
6 sipulia
3 valkosipulin kynttä
2 cm pala inkivääriä raastettuna
1 tl jauhettua kardemummaa
20 neilikkaa
5 laakerinlehteä
1 tl suolaa
1,5 tl jauhettua korianteria
0,5 tl cayannepippuria
200 g ruokajogurttia
1,25 dl vettä
1,25 dl maitoa

1. Paloittele broilerin rintafileet suupaloiksi, pilko sipulit ja valkosipuli. Kuumenna kannellisessa paistinpannussa tai paistokasarissa öljy (tai vielä parempi, ghee) ja lisää sipulit. Paista sipuleita keskilämmöllä 10 minuuttia eli kunnes sipulimössö alkaa saada vähän väriä.

2. Lisää kardemumma, inkivääri, neilikat, laakerinlehdet ja suola. Paista vielä 5 minuuttia eli kunnes seon on ruskistunut.

3. Sekoita korianteri ja cayannepippuri ruokajogurtin joukkoon, lisää jogurtti vähitellen sipumössön sekaan. Sipulimössön pitäisi pysyä koko ajan niin lämpimänä, että seos kuplii.

4. Lisää kananpalat ja ruskista. Lisää vesi ja anna hautua kannen alla miedolla lämmöllä 20 min.

5. Lisää maito, sekoita ja anna hautua vielä hetki.

6. Lisäkkeet oman maun mukaan, karpeille kasviksia ja muille riisiä. ;) Poista ennen tarjoilua laakerinlehdet ja kaikki nelikat, jotka onnistut löytämään.

Kokeilevaa keittiötä

Olen autottomana ja laiskottaa lähteä kävellen tai pyörällä kauppaan, joten kaappien kätköjä piti taas soveltaa. Näin syntyi nopea

Katkarapu-kasvispannu
Ainekset:
  • 1 sipuli pilkottuna
  • 1 valkosipulin kynsi lastuina
  • pätkä kesäkurpitsaa kuutioina
  • kaksi pientä tomaattia kuutioina
  • noin desi pakastekatkarapuja sulatettuna
  • oliiviöljyä
  • kuivattua chiliä rouheena, mustapippuria, basilikaa, suolaa
Kuumenna oliiviöljy paistinpannulla, lisää chilirouhe, sipuli ja valkosipuli. Kuullota hetki ja lisää kesäkurpitsakuutiot, paista niin että kesäkurpitsat alkavat hieman saada väriä. Lisää tomaatit ja mausteet, pienennä levyä pienemmälle ja muhenna noin 5 minuuttia. Lisää katkaravut ja pyörittele sen aikaa että katkaravut kuumenevat.

perjantaina, elokuuta 05, 2005

Italialainen Sunnuntaipiirakka

Ystäväni on jo monet vuodet kehunut tätä piirakkaa mutta minä sain aikaiseksi kokeilla sitä vasta tänään. Ja kyllä kannatti :)

Italialainen Sunnuntaipiirakka
n. 10 palaa

1 pkt Sunnuntai Piirakkataikinaa
Täyte:
n. 300 g naudan jauhelihaa
2 tl öljyä
2-3 valkosipulinkynttä
½ tl suolaa
1 rkl basilikaa
1 tlk (400 g) tomaattimurskaa tai vastaava määrä tuoreita tomaatteja kuutioituna
Pinnalle:
1 sipuli ohuina viipaleina
juustoraastetta
pala kesäkurpitsaa viipaleina
2-3 tomaattia viipaleina
basilikaa

Sulata piirakkataikina ja kauli se ohueksi levyksi. Vuoraa taikinalla pitkänomainen uunivuoka.

Ruskista jauheliha, mausta valkosipulilla, suolalla ja basilikalla. Lisää pannulle tomaattimurska ja hauduta kunnes tomaattimurskan neste on haihtunut. Levitä seos piirakkapohjalle, ja peitä pinta sipuliviipaleilla.
Ripottele juustoraaste päälle.
Asettele lopuksi tomaatti-ja kesäkurpitsaviipaleet piirakan pinnoille raidoiksi.

Kypsennä 225 asteessa uunin alaosassa n. 40 minuuttia.
Lisää basilika juuri ennen tarjoilua.

Nopea kasvisgratiini

Koska olen miehen työkiireiden vuoksi käytännössä yksinhuoltaja, ei kokkailu ole oikein houkuttanut, itselleen on tylsä tehdä ruokaa. Vauvakin syö vielä käytännössä täysin omia sapuskoitaan. Siivottuani ahkerasti varastoa ja kaappeja koko päivän, illalla oli kiljuva nälkä, mutta tyydyttävä oli pakastimen antimiin. Niistä loihtui seuraava melko pikainen ruoka:

Nopea kasvisgratiini
Ainekset:
  • pakastekasvissekoitusta, jossa parsakaalia, kukkakaalia ja porkkanaa
  • kuohukermaa
  • koskenlaskijaa
  • suolaa ja pippuria
Kiehauta kasviksia nopeasti suolalla maustetussa vedessä. Valuta vesi hyvin pois, ja kaada kasvikset uunivuokaan. Lämmitä kerma kiehumispisteeseen kattilassa ja lisää koskenlaskija pieninä paloina joukkoon, kunnes se sulaa. Mausta suolalla ja pippurilla, ja kaada juustoseos kasvisten päälle. Paista 200 asteisessa uunissa vähintään vartti, jos maltat odottaa pidempään, juustoseos ehkä ehtii saeta vielä paremmin.

Gratiinin kaveriksi pakastimesta löytyi vielä pari Kuopiosta Lihaniekalta (suosittelen) ostettua aurajuustogrilleriä. Annoksen kruunasi läjä äidin itse kasvattaman kurkun siivuja.